Ensivaikutelma voi johtaa harhaan
Toimitilojen etsiminen tuntuu ensisilmäyksellä yksinkertaiselta. Netissä on ilmoituksia, tiloja on tarjolla ja kuvia on helppo selata. Monella hakumatkа alkaakin itsenäisesti, ja se on täysin ymmärrettävää. Mutta juuri siinä piilee ensimmäinen sudenkuoppa.
Meille soitetaan usein siinä vaiheessa, kun osa toimitiloista on jo käyty läpi omin päin. Ja juuri silloin huomaamme toistuvasti saman ilmiön; jostakin toimitilasta on syntynyt hyvin erilainen kuva kuin mitä tila todellisuudessa tarjoaa. Mielikuva on ehtinyt muodostua ja sitä voi olla erittäin vaikea enää kääntää. Ensivaikutelma on voimakas, olipa se sitten oikea tai väärä.
Siksi ammattilainen kannattaa ottaa mukaan jo heti alusta.

Markkinakuva voi olla harhaanjohtava
Mediassa pyörii aika ajoin uutisia siitä, kuinka toimitiloja on runsaasti tarjolla. Ja pintapuolisesti tarkasteltuna näin saattaakin vaikuttaa, sillä esimerkiksi useissa toimitilojen hakuportaaleissa on samasta toimitilasta useita ilmoituksia. Mutta kun tilannetta alkaa todella penkomaan, kuva muuttuu nopeasti.
Tietynlaisia toimistotiloja löytyy kyllä, mutta heti kun hakukriteereihin tulee riittävästi tarkennuksia, vaihtoehdot vähenevät merkittävästi. Monet tilanhakijat ovat aidosti yllättyneitä, kun ymmärtävät, että juuri heidän spekseihinsä sopivaa toimitilaa ei yksinkertaisesti ole markkinalla tai soveltuvia tiloja on hyvin vähän. Välittäjä auttaa näkemään tämän todellisuuden nopeasti – ilman turhaa hakemista ja pettymyksiä.
Monet tilanhakijat ovat aidosti yllättyneitä, kun ymmärtävät, että juuri heidän spekseihinsä sopivaa tilaa ei yksinkertaisesti ole markkinalla tai soveltuvia tiloja on hyvin vähän.
Välittäjä näkee koko toimitilamarkkinan
Kiinteistön omistajat markkinoivat luonnollisesti vain omia kohteitaan, koska heidän intresseissään on myydä tai vuokrata juuri se, mitä heillä on.
Välittäjä toimii toisin. Me tarkastelemme koko toimitilamarkkinaa omistajasta riippumatta. Tehtävämme on löytää tila, joka oikeasti soveltuu – ei tila, joka sattuu olemaan vapaana.
Piilotieto on merkittävä etu
Kaikki toimitilat eivät näy julkisessa markkinoinnissa. Osa parhaista vaihtoehdoista löytyy verkostojen ja piilotiedon kautta, eli tiloista, joita ei ole vielä ehditty ilmoittaa tai jotka eivät lähtökohtaisesti vaikuta soveltuvilta, mutta joiden ominaisuudet tai muokattavuus ovat sellaiset, että niistä kannattaa neuvotella. Lisäksi markkinalla on tiloja, jotka eivät syystä tai toisesta aktiivisesti etsi uusia vuokralaisia. Tämä on välittäjän todellinen lisäarvo: kyky etsiä toimitiloja sieltä, minne tavallisella hakijalla ei ole edes mahdollisuutta katsoa.
Ota meidät mukaan alusta asti
Toimitilojen vaihto on merkittävä päätös, joka vaikuttaa arkeenne pitkään. Se kannattaa tehdä huolella ja oikean kumppanin kanssa, ei yksin nettiä selaamalla.
Ota yhteyttä, niin kartoitetaan yhdessä juuri teidän tarpeenne ja löydetään ratkaisu, joka oikeasti toimii. 💙
Osallistujat
Löydä oma tilasi
Useat yritykset ovat jo löytäneet sopivan toimitilan MAP Tilojen avulla. Seuraava voi olla sinä.
